Puutarhailua III-vyöhykkeellä
Maailmassa tärkeintä on puutarhan hoito eikä sekään ole niin tärkeää....
Puutarhailen III- vyöhykkeellä järven rannalla sijaitsevalla maatilalla. Tärkeinpiä ovat taide, kierrätys, viihtyminen ja ilo puutarhassa ja luonnonmukaisesti itselle kasvatettu ruoka. Keräilen vanhoja perennoja ja harvinaisiakin kasveja. Siilinpihalta löytyy tällä hetkellä n. 1200 erilaista kasvia. Taide on myös osa puutarhaani monissa muodoissaan: veistoksina, kasvien väripintoina ja muotoina ja mm. maalaus-ja valokuvanäyttelyinä puutarhatapahtumissa.
Siilinpihalla on sekalainen kokoelma kuvia, mietelmiä ja arjen tapahtumia kotipuutarhassa ja lähiympäristössä. Blogini nimi tulee siitä, että työni on ollut käsillä tekemistä ja siniset siilit ovat tärkeimpiä hahmoja, joita olen töihini maalannut:). Puutarhastakin löytyy siilejä, varsinkin keraamisia. Niin ja puutarhakissa Orvokki auttelee emäntää ahkerasti ;)
Puutarhailen III- vyöhykkeellä järven rannalla sijaitsevalla maatilalla. Tärkeinpiä ovat taide, kierrätys, viihtyminen ja ilo puutarhassa ja luonnonmukaisesti itselle kasvatettu ruoka. Keräilen vanhoja perennoja ja harvinaisiakin kasveja. Siilinpihalta löytyy tällä hetkellä n. 1200 erilaista kasvia. Taide on myös osa puutarhaani monissa muodoissaan: veistoksina, kasvien väripintoina ja muotoina ja mm. maalaus-ja valokuvanäyttelyinä puutarhatapahtumissa.
Siilinpihalla on sekalainen kokoelma kuvia, mietelmiä ja arjen tapahtumia kotipuutarhassa ja lähiympäristössä. Blogini nimi tulee siitä, että työni on ollut käsillä tekemistä ja siniset siilit ovat tärkeimpiä hahmoja, joita olen töihini maalannut:). Puutarhastakin löytyy siilejä, varsinkin keraamisia. Niin ja puutarhakissa Orvokki auttelee emäntää ahkerasti ;)
Kommentit ja keskustelut kaikista puutarhaan liittyvistä asioista ovat tervetulleita :). Kirjautumalla voit helposti osallistua. Oikella olevasta blogiarkistosta löydät vanhemmat päiväkirjat. Klikkaamalla päiväkirjassa olevia kuvia, saat ne suuremmiksi. Kuvat ovat ottamiani, joten ethän käytä niitä luvatta:)
Tervetuloa Siilinpihalle :)
Tervetuloa Siilinpihalle :)
sunnuntai 31. tammikuuta 2010
Väriterapiaa talven keskellä:) RUSKEA
Ruskea mielletään maan väriksi. Se viestii Äiti-Maan turvallisuutta ja mukavuutta. Tähän turvallisuuden tunteeseen saattaa liittyä se, että mm. lama-aikoina suositaan ruskeita värejä esim. sisustuksessa. Ruskea on aikuisten väri. Se viestii vaatetuksessa ystävällisyyttä ja vakavuutta, luotettavuuttakin. Lapset käyttävät ruskeaa väriä vain surullisina. Pohjoisen pallonpuoliskon kulttuureissa ruskea mielletään usein luopumiseen ja kuolemaan. Luonto kuolee syksyllä ja muuttuu ruskeaksi. Eläinkunnassa löytyy runsaasti ruskeaa, turkeissa mm. Nisäkkäiden kehossa on kahdenlaista rasvakudosta. Valkoista, joka varastoi energiaa ja ruskeaa, joka kuluttaa energiaa ja suojaa. Tutkimusten mukaan avantouinti lisää ruskean rasvan osuutta kehossa. Siispä avantoon kaikki kynnelle kykenevät!
Ruskea on itselleni ollut vieras väri, paitsi puupintojen ruskeat tummat sävyt esim. patinoitunut hirsiseinä. Vasta viime vuosina olen käyttänyt vaatetuksessa ruskeaa ja sitäkin vain oranssilla tai turkoosilla piristettynä. Ruskea on hyvä tausta muille väreille.
Kasvikunnassa meillä ruskeaa on eniten syksyllä, kun kasvit kuolevat ja aikaisin keväällä, jolloin kasvua ei vielä näy. Syksy on tavallaan haikeaa luopumisen aikaa, kun luonto kuolee ja muuttuu ruskeaksi. Päärynäpuuhun, Pyrus communis, jäi joitakin hedelmiä ja nekin ovat muuttuneet ruskeiksi. Onneksi ne ovat kelvanneet metsäkauriille, joilla on ollut vaikeuksia löytää ruokaa paksun hangen alta. Keväällä ruskeasta mullasta odottaa innolla pieniä suloisia taimia. Kun ensimmäiset kevään kasvit putkahtavat esiin, siihen näkyyn ei kyllästy. Joka vuosi yhtä ihanaa tämä ruskean mullan ja värikkäiden taimien yhdistelmä :)
Kuvan kaihonkukat, Omphalodes verna, ovat ensimmäisiä kevään kukkijoita. Hehkeän sininen kukinto aloittaa ensin ja lehdet kasvavat täyteen mittaansa vasta pikkuhiljaa.
En millään keksinyt ruskeaa kukkaa, jonka joku haluaisi viedä toiselle. Ellei sitten Joulupukki, joka saattaa tuoda koivuvitsoja tuhmille lapsille :(. Kukkilla halutaan kuitenkin ilahduttaa, joten korkeintaan voi viedä koristellun pajukranssin tms.
lauantai 30. tammikuuta 2010
Väriterapiaa talven keskellä:) VIHREÄ
Vihreä on luonnon ja luonnollisuuden sekä iloisuuden väri. Se on myös vuosisatoja vanha viattomuuden symboli, jolla on uudistava , rauhoittava ja rentouttava vaikutus. Rauhoittavan vaikutuksensa vuoksi sairaaloissakin on paljon vihreää niin työvaatteissa kuin sisutuksessakin. Vihreään liitetään myös raha ja turvallisuus. Monissa kulttuureissa elämä, nuoruus, kasvu ja parantuminen ovat värin merkityksiä. Se liitetään myös hedelmällisyyteen. Sen merkitys on vaihdellut eri aikoina. 1600-luvulla vihreää pidettiin paholaisen värinä, nykyisin se liitetään pieniin vihreisiin miehiin;). Politiikassa vihreästä on tullut ekologisuuden väri.
Vihreästä väristä pidän oikeastaan vain kasveissa. Sisustuksessa ja vaatteissa se ei ole koskaan ollut minun värini. Tosin nyt jo muutaman kauden trendivärinä ollut limen vihreä eri sävyineen on aika kiinnostava. Ehkäpä joskus pari vihreää tyynyä tai kynttilää piristykseksi jonnekin :).Perheen nuorimmainen ( 14 v.) suosii sen sijaan omassa huoneessaan tätä väriä.
Luonnossa vihreää on kasvukauden aikana runsaasti. Meillä alkukesä on hehkeän vihreän aikaa, jolloin nautimme tästä väristä ehkä eniten. Muille se voi näyttäytyä eri tavoin. Ystäväni kertoi japanilais-ryhmästä, joka oli valitellut kesäkuun vihreyttä Suomessa todella räikeäksi. Kävi kuulemma silmiin ;). Kasvikunnassa on valtavasti erilaisia vihreän sävyjä. Monien kasvien koristearvo liittyykin usein kauniisiin lehtimuotoihin ja vihreän sävyihin, kuten kuunliljoilla, Hosta. Ylimmässä kuvassa on monenmoista vihrää ja lehtimuotoa, muttei paljon muita värejä. Silti ryhmä on mielestäni mielenkiintoinen ja vaihteleva. Kuvassa on tummahko lehtistä kasveja mm. humalaa, Humulus lupulus, kiipeämässä kartioon. Sirolehtistä siperiankurjenmiekkaa, Iris sibirica, jonka lehdet ovat kauniit koko kesän, vaikka kukintokin on ihana. Reunuspäivänkakkaraa, Tanacetum parthenium, jonka lehdet ovat melkein keltaiset koko kesän. Ketoneilikkaa, Dianthus deltoides, jonka tumman punaisen lajin lehdistö on tumman sinivihreää. Kuvassa on myös kuunliljoja, Hostia, joiden lehdet ovat koko komeudessaan vasta kesäkuun loppupuolesta alkaen. Niitä löytyy kirjavalehtisinä ja sinertävinäkin lajeina. Tummat havupuut antavat näille vihreän sävyille hyvän taustan.
" Vihreä Minä rakastan sinua Vihreä. Vihreä Tuuli. Vihreät oksat." Näin hurmaantunut väristä oli espanjalainen runoilija Federico Carcia Lorca.
Keskimmäisessä kuvassa on kultatyräkki, Euphorbia polychroma, jonka kukinnotkin ovat kellanvihreät. Tämä on kiitollinen kasvi, jonka pallomainen muoto ja hauskan näköiset lehdet antavat ilmettä perennapenkkiin. Kasvi maistuu myös myyrille, koska viime keväänä oli vain kuoppa jäljellä suuren tyräkin kohdalla. Onneksi kasvi siementää hyvin, joten se ei hävinnyt kokonaan. Alimmassa kuvassa on viiniköynnöksen, Vitis x, oksia kiipeilemässä kohti taivasta.
Jos saat lahjaksi viiniköynnöksen oksia, se tarkoittaa, että elämänilo on löytynyt uudestaan. Jos lehtiä on yhdeksän, viesti on :" Kunnioitan sinua ja olen aina ystäväsi".
torstai 28. tammikuuta 2010
Väriterapiaa talven keskellä:) VIOLETTI
Violetti eli lila on uusiutumisen väri, jolla on voimaa-antava ja tasaava vaikutus. Se edustaa myös mystiikkaa ja tiedostamattomuutta. Violetti on myös rikkauden ja kuninkaallisten väri. Violetillä uskotaan olevan parantava ja keskittymiskykyä parantava vaikutus. Ensimmäiset merkinnät historiasta löytyvät 100-200- lukujen Roomasta, josta hautalöydöistä on tullut esiin violettiä väriä. Leonardo da Vinci uskoi, että keskittymiskyky kymmenkertaistuu purppuraisessa valossa ( esim. maalatun lasin läpi). Hänen tuotantoaan katsoessa siihen on helppo uskoa:).Vincent Van Gogh maalasi aina ensin violetin pohjan....
Suomessa violetti on ollut melko vieras väri, paitsi kirkon piirissä, jossa sitä käytetään mm. paaston aikana. Vanha kansa saattoi käyttää violetistä ruotsalaisperäistä nimitystä retuliini, jota muistan esim. oman mummoni käyttäneen. Se oli vähän halveksiva nimi ja värikään ei ollut oikein sovelias kunnon kansalaisen vaatetukseen;). Edellenkin on suomessa käytössä yleisesti sana sinipunainen. Sinisen ja punaisen yhdistelmästähän violetti saadaan.
Nimi violetti tulee ranskan sanasta violette, joka tarkoittaa orvokkia. Kun taas lila tulee myös ranskan kielestä lilas, joka tarkoittaa syreeniä. Siksi ehkä usein mielletään violetti tummaksi ja lila vaaleaksi sävyksi.
Orvokit sopivat siis hyvin kasvikunnan esimerkeiksi jo nimensä takia. Violetin eri sävyjä löytyy orvokeista runsaasti. Kuvien orvokit ovat molemmat sarviorvokkeja, Viola cornuta. Kaikki sarviorvokkini, sinivioletin, lilan ja valkoisen, olen saanut äitini ystäviltä. Ne ovat siirtyneet mukanani nykyiseen kotipihaani. Lisäksi kasvatan uusia siemenistä ja hankin keväällä ensimmäisiksi kesäkukiksi niitä, koska ne kestävät hyvin kylmää. Niin, ja ne saavat kylväytyä ja risteytyä aika vapaasti. Hauskoja väriyhdistelmiä löytyy kesän mittaan ympäri puutarhaa. Luonnonvaraisia orvokkeja suosin myös. Ne saavat kasvaa pihan reuna-alueilla ja joitakin olen siirtänyt perennojen joukkoon, kuten kauniin lilaa suo-orvokkia, Viola palustris.
Toinen lajike, jonka väri on todella kaunis lila, on jalokallioinen, Erigeron speciosus. Siitä minulla on lapsuuden muistikuvia kotitaloni pihasta Pieksämäeltä. Kun sain tätä perinteistä Pohjois-Amerikasta kotoisin olevaa perennaa itselleni, olin onnellinen. Nyt se on kukoistanut ja viihtynyt täällä aurinkoisella puolella puutarhaa. Lisäksi minulla on samaa perennaa kerrattu- kukintoisena, pinkin värisenä.
Violetti on vaatetuksessa yksi lempiväreistäni, mutta sisustukseen se ei ole minulla koskaan kuulunut...enpä tiedä, miksi. Puutarhassani on paljon violetin ja lilan sävyisiä kasveja. Ne sopivat yhteen vihreän kanssa erinomaisesti. Siksi ne ehkä näyttävät aina niin upeilta.
Jos sinulle tuodaan kimppu lilan/violetin värisiä orvokkeja, se merkitsee, että olet tuojan ajatuksissa aina. Jos kukkia on seitsemän kappaletta....voit alkaa odottaa kosintaa:)
tiistai 26. tammikuuta 2010
Väriterapiaa talven keskellä:) SININEN
Sininen väri edustaa luotettavuutta ja voimaa. Sillä on viilentävä ja parantava vaikutus. Toisaalta sininen ei sovi uupuneelle, koska sen rauhoittava vaikutus voi syventää tällaisia tuntemuksia. Sininen yhdistetään myös henkisyyteen ja korkeampaan älyyn, masennukseen ja suruun. Surun kohdalla on kyseessä kuitenkin enemmänkin kaipaus ( blues), joka on tuttua mm. musiikista.
Sininen on taivaan ja veden väri. Meille suomalaisille se merkitsee myös voimakkaasti isänmaallisuutta.
Sinisellä värillä on kaikkein vähiten väreistä kulttuuriarvoja. Klassisen kreikan kirjallisuudessa ei mainita sinistä lainkaan. Onkin arveltu, että länsimaisten ihmisten siniseen liittyvä näkökyky olisi kehittynyt hitaammin kuin muiden värien. Vasta 1300-luvun Englannissa mainitaan ensimmäisen kerran sininen, blue. Muissa kulttuureissa sininen on ollut merkittävä väri. Mm. Egyptissä se on ollut kullan ohella jumalallinen väri.
Taiteessa sinisen merkitys kasvoi keskiajalla. " Vain sinisellä pohjalla voidaan puhua jumalallisista asioista", sanoi Michelangelo.
Sininen on ollut lapsesta saakka minun värini. Sen merkitys on ollut erilainen eri elämän vaiheissa, mutta aina sitä on jossain lähellä. Kodin sisustuksessa, vaatteissa tai astioissa. Yritykseni nimi Sininen Siili syntyi ihan luonnostaan myös:). Nykyisin pyrin käyttämään enemmän muita värejä juuri edellä mainitun melankolian vuoksi. Kaipaan nykyisin voimaa ja sitä saa lämpimistä väreistä. Tosin turkoosi on hyvin voimakkaasti ollut läsnä viime vuosina. Turkoosissa yhdistyy kuitenkin siniseen vihreä, joka on mm. kasvun ja uudistumisen väri.
Ylempi kuva on otettu talomme itä-päädystä kesäkuun lopulla 2009. Vanhojen unkarin syyreeneiden, Syringa josikaea, lomassa kukkivat siperian kurjenmiekat, Iris sibirica, vuorikaunokit,Centaurea montana ja rentoakankaalit,Ajuga reptans. Kaikki ihanan syvän sinisiä!
Valkoiset ja liilat kukat korostavat tätä sinisyyttä.
Alemassa kuvassa on jaloritarinkannus, Delphinium belladonna, jonka useista hienoista väreistä tämä hehkuva sininen on mielestäni kaunein. Ritarinkannukset ovat alunperin kotoisin Aasiasta.
Ritarinkannuksista ainakin isoritarinkannusta, Delphinium elatum, on viljelty perennana meillä 1600- luvulta saakka. Itselläni on paria lajiketta. Tämän sinisen lisäksi kukinnoltaan violetti-sävyistä. Molemmat ovat tulleet meille vaihtotaimina muilta harrastajilta vuosia sitten.
Ritarinkannus merkitsee kukkien kielessä keveyttä, leijailua. Vaalen punainen ritarinkannus merkitsee epävakautta. Jos saat kuusi ritarinkannusta, sinulle voidaan viestittää, ettei lupauksiisi uskota. Tai jos olet sairastellut, niin sinun toivotaan paranevan pian:)
sunnuntai 24. tammikuuta 2010
Väriterapiaa talven keskellä:) PINKKI
Pinkki eli vaaleanpunainen on 1900- luvun kuluessa muuttunut miesten väristä naisten väriksi. Nyt on kuitenkin näkyvissä liikettä taas toiseen suuntaan, ainakin mitä miesten paitojen väristä voi päätellä. Vaalenpunainen edustaa naisellisuutta, hempeyttä, romanttisuutta ja salattuja tunteita. Vaaleanpunaisella uskotaan olevan rauhoittava vaikutus ja se tuo lohtua tunne-elämään. Vaaleanpunainen liittyy myös epäitsekkääseen rakkauteen, lempeyteen ja hoivaamiseen.
Itselleni pinkki on aina ollut väreistä vierain. Jotenkin liian hempeä ja tyttömäinen. Parhaiten se mielestäni sopiikin pikku-tyttöjen vaatteisiin ym. Pienet tytöt sitä näyttävät rakastavankin:)
Kasvimaaailmassa on runsaasti erilaisia ja erisävyisiä vaalenpunaisia kukkia. Värinä se on hyvä puutarhassa esimerkiksi sinisten ja liilojen kasvien kanssa. Kotini harmaaseen seinien väriin ja kivien samoin harmaan sävyihin pinkki on ihastuttava valinta! Esimerkiksi perennoista otin kolme vanhaa ja kestävää, eri aikaan kesästä kukkivaa lajiketta. Ja eri sävyistä pinkkiä! Sammmalleimu, Phlox subulata, on uskomattoman värimaton kasvattava kevään kukkija. Harmaamalvikki, Lavatera thuringiaca, on perinteisimpiä perennojamme ja kuuluu ehdottomasti maaseudun pihaan. Se kasvaa korkeaksi ja leviää voimakkaasti, joten tilaa tarvitaan. Se kukkii heinäkuusta syyskuulle. Harjaneilikka on myös perinnepihojen kasvi. Se on oikeasti vain kaksivuotinen, mutta se siementää hyvin ja kukinta on käytännössä joka vuotinen. Tosin vaellusta paikasta toiseen voi tapahtua:). Omat harjaneilikkani olen esikasvattanut siemenistä muutama vuosi sitten ja joka kesä olen saaanut nauttia hienon pinkin väriskaalan kukkasista.
Jos sinulle tuodaan neilikoita, se merkitsee äidin tai naisen rakkautta. Harjaneilikka taas viestii ritarillisuutta. Jos sinulle tuodaan viisi kukkaa, viesti on selvä: Minä rakastan sinua!
keskiviikko 20. tammikuuta 2010
Väriterapiaa talven keskellä:) VALKOINEN
Valkoinen ei väriopillisesti ole väri, mutta siinä yhdistyvät kaikki spectrin värit. Valkoista pidetään puhtauden, viattomuuden ja rehellisyyden värinä. Siihen liitetään myös kohtalo, talvi ja lumi. Merkitykset vaihtelevat eri kulttuureissa, kuten muidenkin värien kohdalla. Kiinassa ja Japanissa valkoinen on surun ja kuoleman väri. Valkoinen on kuultava ja kevyt väri. Hauskana yksityiskohtana keveydestä: Tutkimusten mukaan valkoinen laatikko tuntuu kevyemmältä nostaa kuin musta, vaikka todellisuudessa musta olisi kevyempi:).
Olen suosinut valkoisia kukkia, koska ne jollain tavalla liikuttavat minua. Minulle ne ovat surun ja haikeuden, ikävänkin kukkia. Siksi ehkä mieluiten vien tyttäreni haudallekin valkoisia kukkia....Valkoiset kukat hohtavat hämärtyvässä kesäillassa niin ihmeellisesti....Valkoiset antavat voimaa muille väreille ja raikastavat kokonaisuutta. Minulla on sarviorvokkeja, belliksiä, kaukaasian pitkäpalkoja, päivänkakkaroita, narsisseja, malvoja, hopeahärkkiä, helminukkajäkkärää, pensaskärhöjä, syysleimuja ja monia muita valkokukkaisia kasveja.
Vaikka kuvat ovatkin heikkolaatuisia ( vanha digikamera), otin esimerkiksi juhannusruusun, Rosa pimppinellifolian, joka kuuluu jokaiseen suomalaiseen maaseudun pihapiiriin. Ruotsissa sitä sanotaankin " suomen valkoiseksi ruusuksi". Pensasruusuista se on yksi sitkeimmistä ja kestävimmistä meidän olosuhteissamme. Kukinta oli viime kesänä valtava! Pensaat näyttivät kuin luumipeitteen saaneilta ja mikä tuoksu! Kiulukatkin ovat kauniit ja koristeelliset talveen saakka. Nämä pensaat olivat jo täällä, kun muutin tänne ja ovat olleet täällä jo useiden sukupolvien ajan.
Jos saat lahjaksi valkoisia ruusuja, niin vieras viestittää sinulle, että hän on sinun arvoisesi. Valkoinen ruusu merkitsee myös yhtenäisyyttä, sopusointua ja yksimielisyyttä. Nupullaan oleva valkoinen ruusu taas merkitsee tyttömäisyyttä. Jos saat neljä ruusua, se merkitsee, että hän kunnioittaa sinua, muttei vielä rakasta.....
perjantai 15. tammikuuta 2010
Väriterapiaa talven keskellä:) KELTAINEN
Keltainen on toisaalta ilon, vilpittömyyden ja avoimuuden väri. Samoin se on auringon ja kevään väri, jolla on rohkaiseva, piristävä ja hermoja vahvistava vaikutus. Toisaalta se voi olla myös vaaran, karkotuksen ja häväistyksen väri. Juutalaiset saivat kokea tämän natsi-Saksassa keltaisen tähden muodossa.
Itselleni keltainen on ollut läheinen väri sisustuksessa. Kevät ei voi tulla ilman keltaisia tekstiilejä ja astioita! Tuntuu kuin aurinko tulisi värin mukana sisään kotiin. Niinhän se tietysti onkin:).
Puutarhassa monet kevään ensimmäiset ja syksyn viimeiset kukkijat ovat keltaisia. Pidän keltaisen voimasta ja siitä hehkusta, jota se levittää ympärilleen. Talomme on harmaa ja siihen sopii mielestäni keltainen hyvin. Pidän myös valkoisen ja keltaisen yhdistelmästä. Ne raikastavat toisiaan niin sisustuksessa kuin puutarhassakin. Siitä syystä päivänkakkara on yksi lempikukistani.
Esimerkiksi keltaisesta otin kuitenkin komean auringonkukan, Helianthus annuus, joka on ollut minulle tärkeä aihe myös tekstiileissäni. Olen maalannut varmasti satoja auringonkukkia verhoihin , liinoihin ym. Se viehättää myös siksi, että se kääntää aina "kasvonsa" kohti aurinkoa:). Ylemmässä kuvassa on kallionauhus, Ligularia dentata ja amiraaliperhonen, joita viime kesänä oli runsaasti puutarhassa. Muutenkin viime kesä oli hyvä perhoskesä:)
Jos saat pienen auringonkukan, niin sinua palvotaan! Suurempi auringonkukka merkitsee iloa, ylpeyttä ja rakkautta. Kolme kukkaa merkitsee: Haluaisin olla kanssasi kahden....
keskiviikko 6. tammikuuta 2010
Väriterapiaa talven keskellä:) ORANSSI
Oranssista väristä oli pakko ottaa kaksi esimerkkiä! Tyrni, Hippophae rhamnoides"ljubitelskaya" on väriltään ihaninta oranssia:) Ainakin minusta!
Marhanlilja, Lilium martagon hybridi, varjoliljan lähisukulainen on upea vanhanajan lilja. Sen hieno oranssitäpläinen väri ja hauskasti taakse kääntyneet terälehdet hämmästyttävät joka kerta pienillä yksityiskohdillaan. Korkeutta tälle tukevalle liljalle kertyy yleensä yli metri ja kukinnot ovat suuremmat kuin varjoliljalla. Varjoliljat ovat meillä osassa maata luonnonvaraisia, mutta marhanlilja on jalostettu lajike. Oma liljani on kulkeutunut pihalleni muutaman mutkan kautta Hvittorpin kartanon ( nykyisin Espoon seurakunnan leirikeskus) alunperin kansallisromanttisesta puutarhasta. Lilja on pärjännyt täällä jo vuosia vaihtelevalla menestyksellä. Muutettuani tänne, kaivoin liljat esille paksun heinikon keskeltä ja kukinto oli 2007 upea:). Seuraavana vuonna liljoihin tuli jokin tauti ja kukinto kuihtui lähes kokonaan. Viime kesänä sain taas iloita tästä oranssista liljasta....
Nimi oranssi tulee appelsiinistä ( orange). Appelsiinipuu on ikivihreä, josta johtunee, että oranssi on hedelmällisyyden väri. Oranssilla on hyvin erilaisia merkityksiä eri kulttuureissa. Niin kuin useimmilla väreillä. Se on vieraanvaraisuuden väri ja se lisää ruokahalua.....
Oranssi väri on myös hyväntuulisuuden ja tiedonannon väri. Sillä voidaan ilmaista mm. lämpöä, mutta se viestii myös voimaa, kestävyyttä ja kunnianhimoa. Oranssin on tutkittu auttavan lapsia muistamaan paremmin. Oranssi on erittäin piristävä väri, joka valaisee huonostikin alkaneen päivän:).
Oranssi on yksi lempiväreistäni, voimaannuttava väri. Jos on murheita tai mieli maassa, pukeudun oranssiin, haen oransseja kukkia tai sytytän oranssin kynttilän! Niin tai syön tyrnimarjoja! Niitä joka päivä:)
Liljat merkitsevät kukkien kielellä puhtautta, suloisuutta, viattomuutta, jumalallisuutta, rauhaa( valkoinen) tai vilppiä ja hilpeyttä( keltainen).
Jos sinulle tuodaan liljoja, vaikka marhanlija, jossa on runsaasti kukkia esim. 12, niin se tarkoittaa- Meillä on vaikeuksia, mutta uskon kaiken järjestyvän!
sunnuntai 3. tammikuuta 2010
Väriterapiaa talven keskellä:) PUNAINEN
Punaisista perennoista valitsin kuvan tarhadaaliasta, Dahlia x hortensis, joka ilahdutti minua uskomattoman hienolla kukinnallaan viime kesänä. Dahliat ovat kotoisin Meksikosta, mutta nimensä ne ovat saaneet ruotsalaiselta Anders Dahlilta. Daaliat ovat minulle melko uusi tuttavuus. Sain tuttavalta juurakon pari vuotta sitten. Ensimmäisenä kesänä kukinta oli vaatimaton, johtuen ehkä paikasta. Aurinkoa liian vähän :(. Viime kesän kukinta sen sijaan oli runsas ja näyttävä ja kesti pakkasiin asti. Toivon, että onnistun sen kanssa ensi kesänäkin....juurakon koko on mahtava ja voin jakaa sitä eri puolille pihaa, aurinkoon. Vanhat perennat ovat suurimman kiinnostuksen kohteeni, joten tämäkin kasvi, jota jo iso-äitini ja ehkä hänenkin äitinsä kasvatti, kuuluu vanhan maatilan pihapiiriin. Daalioissa on runsaasti värejä, mutta tämä intensiivinen ja hehkuva punainen on ihana! Punainen tuntuu niin hyvältä kaamoksen keskellä, juuri joulun aikaan. Siksi ehkä kotini sisustukseenkin punainen väri alkaa tulla marraskuussa....Ylemmän kuvan väriloisto kuuluu punavärimintulle,Monarda didyama. Se on kiitollinen kukkija ja sen siemenkodat ovat myös koristeelliset. Tämä kasvi on hauskimpia "talven törröttäjiä":)
Värinä punainen on intohimon ja huomiota herättämisen väri. Se edustaa kommunikaatiota, rakkautta, toimeliaisuutta ja energiaa. Sillä on piristävä vaikutus, mutta se voi tehdä myös levottomaksi. Se on myös voittajan väri, sillä se antaa itseluottamusta. Eri kulttureissa punaisella on kaikkein eniten merkityksiä. Hyvin erilaisia, riippuen, missä kulttuurissa ollaan. Punainen on myös vanhin väri, jota tiedetään käytetyn. Viitteitä punaisesta löytyy jo kalliomaalauksista. Useimmissa kulttuureissa se liitetään syntymään, kuolemaan ja väkivaltaan. Verihän mielletään punaiseksi, joten siinä syy. Punaiseen liittyy siis paljon ristiriitoja. Taiteissa punainen esiintyy myös tiuhaan, niin maalaustaiteessa kuin kirjallisuudessa ja teatterissa mm. teosten nimissä.
" Punaista, punaista kaikki, mikä kaunista on! Nyökäytti verenpisara palsamille" Näin kirjoitti Johannes Linnankoski romaanissaan Laulu tulipunaisesta kukasta.
Jos saat lahjaksi punaisen daalian, se voi merkitä epävakaisuutta suhteessa kukan antajaan;). Mutta jos kukkia on yksi, niin se voi merkitä myös - Olet kaikkeni. Rakastan sinua!
lauantai 2. tammikuuta 2010
Hyvää uutta vuotta 2010!
Uusi vuosi alkoi kipakassa pakkasessa, -20. Aurinko paistoi ja sai puhtaan hangen kimaltamaan....Histamiinin timantteja, kuten eräässä lastenkirjassa sanottiin. Muita timantteja en kyllä kaipaakaan;) Risupallot saivat soman lumikuorrutuksen kaiken muun lisäksi. Lunta meillä on nyt ruhtinaalliset 30 cm. Lapioin polun rantasaunalta laiturille, ripustin lyhtyjä rannan puihin ja lämmitimme saunan. Hieno kuutamo valaisi myös avantoreissujamme aviomiehen kanssa! Kävimme kolme kertaa. Ah! Mikä huikea olo!!!! Ainoa ongelma tuli, kun unohdin ensin ottaa lapaset. Kädet tarttuivat laiturin metallikaiteisiin:(. Tuli mieleen lapsuus, kun piti kieli työntää johonkin metalliseen, auts!
Nyt tuntuu siltä, että joulun kiireet ja stressi on purettu ja olo rauhallinen. Pikkuhiljaa alkavat siemenpussit kiinnostaa ja puutarhakirjat -ja katalogit ilmestyä pöydille:)
Nyt tuntuu siltä, että joulun kiireet ja stressi on purettu ja olo rauhallinen. Pikkuhiljaa alkavat siemenpussit kiinnostaa ja puutarhakirjat -ja katalogit ilmestyä pöydille:)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)