Kallajärven jäät alkoivat lähteä jo eilen, kun tuuli voimistui kovaksi. Tänään Puukonniemi oli jo kesä-asussa:). Loput jäät ovat pakkautuneet vastarannalle....se on ihan kiva juttu, koska laiturimme säästyi näin vaurioilta. Eilen vielä lokki paistatteli jäälautalla, tänään näin jo ensimmäiset västäräkit...siis vain vähän kesään:) Alimmassa kuvassa äsken otettu kuva kauniin päivän päätteksi, iltarusko ja pienenpieni viherrys jo pellolla....
Puutarhailua III-vyöhykkeellä
Maailmassa tärkeintä on puutarhan hoito eikä sekään ole niin tärkeää....
Puutarhailen III- vyöhykkeellä järven rannalla sijaitsevalla maatilalla. Tärkeinpiä ovat taide, kierrätys, viihtyminen ja ilo puutarhassa ja luonnonmukaisesti itselle kasvatettu ruoka. Keräilen vanhoja perennoja ja harvinaisiakin kasveja. Siilinpihalta löytyy tällä hetkellä n. 1200 erilaista kasvia. Taide on myös osa puutarhaani monissa muodoissaan: veistoksina, kasvien väripintoina ja muotoina ja mm. maalaus-ja valokuvanäyttelyinä puutarhatapahtumissa.
Siilinpihalla on sekalainen kokoelma kuvia, mietelmiä ja arjen tapahtumia kotipuutarhassa ja lähiympäristössä. Blogini nimi tulee siitä, että työni on ollut käsillä tekemistä ja siniset siilit ovat tärkeimpiä hahmoja, joita olen töihini maalannut:). Puutarhastakin löytyy siilejä, varsinkin keraamisia. Niin ja puutarhakissa Orvokki auttelee emäntää ahkerasti ;)

Kommentit ja keskustelut kaikista puutarhaan liittyvistä asioista ovat tervetulleita :). Kirjautumalla voit helposti osallistua. Oikella olevasta blogiarkistosta löydät vanhemmat päiväkirjat. Klikkaamalla päiväkirjassa olevia kuvia, saat ne suuremmiksi. Kuvat ovat ottamiani, joten ethän käytä niitä luvatta:)
Tervetuloa Siilinpihalle :)
Tervetuloa Siilinpihalle :)
keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
maanantai 26. huhtikuuta 2010
Sinistä ja vihreää....kollaasihaaste
Sinisen ja vihreän yhdistelmä on yksi hehkeimmistä. Veden, taivaan ja maan kasvillisuuden värit. Itselleni sininen on ollut aina mieleinen ja tärkeä väri, niin pukeutumisessa, sisustamisessa kuin työssäkin ( Sininen Siili). Vihreä on vieras kaikessa muussa, paitsi luonnossa. Varsinkin kevään hehkeä vihreä, kasvun ihmeen väri, saa aina uskomaan elämän jatkumiseen niin konkreettisesti kuin symbolisestikin. Kollaasiin otin pari kuvaa matkoiltani: Azoreilta, jossa sinisen ja vihreän yhdistelmä on suorastaan henkeä salpaava. Kristalli heijastaa kaikkia värejä, mutta kuvassa talven sinisyys on saanut pääosan. Oikealla kevätvuohenjuuren pikkuruisia lehtiä. Kevätkukista kaihonkukka on yksi lemppareistani. Sen sinisyys on niin kaunista ja ....kaihoisaa:)
Muita kollaaseja löydät Periferialife- elämää maalla blogista.
Muita kollaaseja löydät Periferialife- elämää maalla blogista.
lauantai 24. huhtikuuta 2010
Martan kissanpäivät
Martta-kissalla alkoi uusi vaihde, kun sää lämpeni. Ei tarvitse enää pelätä korvien paleltumista. Onneksi korvanlehdet ovat toipuneet ja sievä vaalea nukka on kasvanut niihin:) Martta viettää nyt suurimman osan ajasta ulkona....myyriä ja päästäisiä ilmestyy tasaiseen tahtiin rappusille. Martta on ehdottomasti paras myyränkarkotin, minkä minä tiedän;). Vesimyyrille se ei valitettavasti mahda mitään ja tänäkin vuonna osa nurmikosta on ikäviä multakekoja täynnä. Kuvassa Martta huilaa reissujen välillä:)
keskiviikko 21. huhtikuuta 2010
Kevätkuvia
Tänään minun piti jatkaa haravointia ja loppujen vanhojen kasvustojen raivaamista....mutta, kuinkas kävikään! Huomasin kykkiväni kameran kanssa milloin minkin pikkuruisen kasvin alun luona. Siis tässä kokoelma kasveja, jotka pilkistelevät maasta. Tässä kasvit ylhäältä alkaen: Siperian unikko, sarviorvokki, raparperi, kultasahrami, kevätvuohenjuuri, isohelokki, tarhakylmänkukka, kaunokainen, sinivaleunikko, kevätkaihonkukka, akilleija, lumikärhö, helmililja, kevätsahrami.
maanantai 19. huhtikuuta 2010
Kevään eteneminen....
Lumet kyllä sulivat nopeasti, siis melkein, siihen nähden, miten paljon sitä on ollut. Nyt yöpakkaset hidastavat. Olemme voineet käydä vielä avannossa uimassa. Avanto on jo aika suuri, mutta jäiden lähtö ei taida Kallajärvellä olla ajankohtainen ihan vielä. Jää on muuttunut sinertäväksi...lokit hohtavat jäältä häikäisevän valkoisina. Samoin joutsenpariskunta, joka täällä pesii joka vuosi, on palannut ja harrastaa häälentojaan Puukonniemen ympärillä :)
Alemmassa kuvassa näkyy tämän hetkinen tilanne puutarhassa, varjoisimmilla puolilla. Haravointia vielä riittää, vaikka en sitä niin kovasti harrastakaan...ruohonleikkuri saa pitää huolen lopuista ja saapa nurmikko samalla ravintoa:). Kuvan altaan taustalle on tarkoitus rakentaa vesiportaat....joskus.

Kevään ensimmäiset orvokit
Sorruin taas kerran ostamaan orvokkeja...heti, kun ensimmäisiä kaupasta löytyi:).Minulla on sarviorvokkeja, Viola cornuta, ja kylväytyneitä orvokkeja, joka puolella puutarhaa. Silti ostelen joka kevät ja hurmannun niistä:)
Mikäpä olisi niin suloista kuin orvokkien "piikkunaamat" hymyilemässä kohti. Kevättä siis rinnassa, kun vain lämpenisi....yöllä oli pakkasta, joten kevät etenee hitaasti.
Mikäpä olisi niin suloista kuin orvokkien "piikkunaamat" hymyilemässä kohti. Kevättä siis rinnassa, kun vain lämpenisi....yöllä oli pakkasta, joten kevät etenee hitaasti.
perjantai 16. huhtikuuta 2010
Savua ilmassa.....
Islannin tulivuoren purkauksen aiheuttama savuongelma on pysäyttänyt miettimään, mitä se voi aiheuttaa jakuessaan pidempään. Mitä se voi aiheuttaa luonnolle: linnuille, kasveille, koko kiertokululle, johon me ihmisetkin kuulumme. Lentämiseen liittyvät ongelmat ovat pieniä, jos aurinko peittyy pidemmäksi aikaa savuverhon taakse.....Toivotaan, ettei tule mitään pahoja ongelmia!
Omalla pihalla, harmaassa säässä ( ei taida nyt johtua savusta) kaikki näyttää niin ruskealta ja ankealta. Ruusupensaat ovat aika pitkään rähjäisen näköisiä. Ratkaisin ongelmaa, jos se nyt on edes ongelma, virittämällä pajuaitaa pensaiden eteen. Paikallinen halpiskauppa myi aitaa alle 3 €/kpl. Maisemoin myös kaivon niillä.... Muutenkin harrastan kaikkea luonnonmateriaalia, joten ne istuvat hyvin ainakin omasta mielestäni :). Keraaminen, hieman jo ränsistynyt keiju seuraa idänsinililjojen, Scilla siberica, pontevaa kasvua. Niin ja raparperihän se vasta hauska on:). Oranssinpunaiset omituisen näköiset ( kuin aivomassa? )pampulat putkahtavat maasta lähes ensimmäisiksi väriläiskiksi.
Kiviportaatkin näyttävät vielä niin paljailta....Kuistilta on kyllä kuvauksen jälkeen raivattu viime vuotiset humalan köynnökset pois.

tiistai 13. huhtikuuta 2010
Vihreää ja ruskeaa- haastekollaasi
Tämän viikon haastekollaasi sopii hienosti tähän ajankohtaan. Maisemahan on etupäässä ruskeaa. Onneksi jo jotain pientä vihreää on näkyvissä: Pieniä helmililjojen ja sinililjojen piippoja. Krookuksista ja kevätkurjenmiekoistakin on jo pieni aavistus näkyvissä :)
tiistai 6. huhtikuuta 2010
Keltaista ja vihreää, kollaasihaaste
Inkiväärin blogista huomasin jo jokin aikaa sitten kollaasihaasteen. Osallistuin jo kerran valkoisella kollaasilla ja nyt kevään kunniaksi tämä keltainen ja vihreä tuntui oikein ihanalta.....Ylhäällä vasemmalla vehnää, alhaalla vasemmalla kelloköynnöksen taimi, keskellä ja ylhäällä oikealla pikkunarsisseja alhaalla oikealla akryyli maalaukseni " Puutarha I" vuodelta 2007.
Tunnisteet:
Kollaasit,
Sipulikukat. koristeet
maanantai 5. huhtikuuta 2010
Keltaisia narsisseja
Pitkäperjantai oli tähän mennessä lämpöisin päivä. Aurinko paistoi ja lumet alkoivat sulaa silmissä:) Oli ihan pakko alkaa laittaa kuistia kesäkuntoon. Olin onneksi ostanut pikkunarsisseja, Tete, useita ruukkuja. Istuttelin niitä koreihin ja suuriin ruukkuihin. Tetet ovat siitä hienoja, että kestävät reiluakin pakkasta ja kukkivat pitkään ulkona. Kukinnan jälkeen istutan ne maahan ja seuraavan vuonna ne kukkivat sitten maassa. Niitä alkaa olla jo aika paljon:) Muttei koskaan liikaa! Pidän kovasti kaikesta "risuisesta" :). Kuvassa onkin joitain niistä: pallo, pajukori , pajuliina ja koivurisuista tehty maljakko. Tuttava tekee taidokkaita koivurisutöitä. Sain suojaruukkuja eilen lisää. Niihin voi sitten asetella ikävät muoviruukut piiloon. Koivurisu on vielä kestävääkin. Paju/poppana liinoja on myynnissä putiikissamme Kähverässä( ks. linkki oikealla). Luonnonmateriaalit ovat täällä maalla mielestäni parhaita. Odotan innolla, saanko kivikäytäville risuiset portit, joihin köynnökset voisivat kiipeillä. Se riippuu taas siitä, miten puolison aika ja into riittää:)
Tunnisteet:
Koristeet,
sipulikukat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)