METSÄPOLUILLA

Pakkasusva nousee saaren takaa Kallajärvellä.

Huutokalliolta on hienot maisemat järvelle.

Ruusutarinoiden lomassa pitänee kertoa retkestä, jonka tein viime sunnuntaina. Nythän on ollut huikean kauniita pakkaspäiviä. Iltapäivällä pakkanen on laskenut sen verran, että kaunis sää houkuttelee ulkoilemaan kameran kanssa.

Läksin vakio lenkkipolulleni, mutta huomasin, että Kommelin luolille menee ihan hyväksi tamppaantunut polku. Joten sinne! Kommelin luolat sijaitsevat kotijärveni Kallajärven itä-rannalla, Mikkelin kaupungin perintömetsässä. Kotipihasta on vain n. kilometri kävelymatkaa. Sinne tulee retkeiltyä silloin tällöin, koska paikka on niin jännittävä. Vieraat raahataan sinne useimmiten myös, lievästä vastustuksesta huolimatta;)

Kävelin reippaasti polkua ohi luolien. Kiipesin Huutokalliolle, josta avautuu huikea maisema alas järvelle. Kahlasin hangessa korkeimmalle kohdalle ja hups! Liukumäki jäälle oli lähellä. Jäälle on aika reipas pudotus ja aika lähellä alapuolella oli myös kaksi hyvin merkittyä avantoa, verkkoja varten. Avantouintia harrastankin mieluummin oman laiturin päässä! Korkealta sain kuitenkin hienoja kuvia:)

Polku jatkuikin jyrkkää rinnettä ylös, jossa en ollut ennen käynyt. Ajattelin, että sieltä vielä ylempää saan upeita kuvia. En tiennyt, mihin polku johtaa, mutta johonkinhan se menee, kun siellä kerran kävellään. Kävelin...kävelin...kävelin....kului tunti, kaksi...kävelin. Ei kuulunut mitään ääniä, vain pieniä risauksia ja narskuntaa jalkojeni alla. Käväisi mielessä ilves, jonka jälkiä oli pihassakin ja karhut, joista on ollut havaintoja lähellä. Aloin hyräillä rauhoittaakseni itseäni, kuten Martta kissa. Vilkkaasta mielikuvituksesta on joskus harmia, jos iloakin. Puut alkoivat näyttää otuksilta! Ei kivoilta kuvattavilta vaan pelottavilta.

Metsässä oli jännittävää, kuten tässä olevan "portin" kohdalla.

Huutokalliolla

Hienoja lumitähtiä rannan puissa.

Mitähän tuolla on?

Aurinko oli jo laskemassa, kun pääsin lähelle kotia.

Sitten alkoi jyrkkä alamäki, melkoista taiteilua, mutta alas tulin kaatumatta;) Tulin pienelle tielle, lähellä oli yksi talo. En yhtään tiennyt, missä olin! Mietin, että menenkö kysymään, mutta hävetti....Kuulostelin. Kuulin autojen ääntä ja muutaman sadan metrin päässä näin alapuolella 5-tien. Suuntasin siis tien yli ja löysin ensimmäisen tutun tien nimen. Osasin mennä oikeaan suuntaa kotia kohti. Retkelleni kertyi aika paljon pituutta, koska aikaakin meni reilusti yli kolme tuntia. Kiinnostava kohdata yksin omia ajatuksia, epävarmuuttakin, mutta kyllä kaksin retkeily on hauskempaa. Tutussa paikassa yksin olo tuntuu paljon hauskemmalta:) Voi, miten ihanaa oli mennä saunaan.....