|
Kuihtuneen tulppaanin lumoa |
Heti kun ensimmäiset leikkotulppaanit ilmestyvät kauppoihin ostan niitä keittiön pöydälle. Ne tuovat kevään kotiin :) Nyt on ollut niin kylmiä öitä, ettei kevät etene kovinkaan nopeasti, vaikka päivällä ihana aurinko lämmittääkin jo ja saa räystäät tippumaan. Monena yönä on ollut yli 20 astetta pakkasta.Ei millään malttaisi odottaa maan sulamista ja puutarhaan pääsemistä. Toisaalta tiedän, että on kasvien kannalta parempi, että vielä on suojaavaa lunta. Leikkotulppaanit ovat siis kevätpuuhien korvike.
|
Oranssit tulppaanit miellyttävät minua erityisesti |
Olen viime vuosina istuttanut aika vähän tulppaaneja puutarhaan siitä syystä, että ne maistuvat niin hyvin peltomyyrille. Viime syksynä kuitenkin innostuin alennusmyynneistä ostamaan useampiakin lajikkeita. Kun halvalla saa.......tiedättehän ? ;) Mielenkiinnolla odotan siis kevättä ja iloista kukintaa koska myyristä ei ole kovin paljon merkkejä ollut, ainakaan mitä Martta-kissan saaliista voi päätellä.
|
Metsätulppaani, Tulipa Sylvestris, kasvaa luonnonvaraisena Etelä-Euroopassa |
|
Hehkuvan punaisen kerrotun tulppaanin, Tulipa Abba, kukat aukeavat erikoisesti melkeinlautasen kokoisiksi. |
|
Tässä `Abbat`auenneina |
|
Parvitulppaani , Tulipa tarda, on matala ja leviää pikkuhiljaa. |
|
Monet tulappaanit kuten tämä Tulipa Wirosa muistuttvat kukinnaltaan pioneja |
|
Monissa on myös hauskoja yksityiskohtia kuten tässä `Mount Tacoma`-lajikkeessa vihreät raidat. |
Kauniita tulppaanikuvia. Onneksi laitoin paperille, mitä mihinkin istutin. Muuten en enää muistaisi tulppaanien nimiä ja paikkoja.
VastaaPoistaMiun ei ole tullut tehtyä karttaa kasveista, mutta pidän muuten kasvilistaa ja kuvaan. Näilläkin konsteilla pysyy hieman ajan tasalla, että mitä sieltä omasta puutarhasta löytyy:)
PoistaIhanoita ovat♥
VastaaPoistaLämpöä ja iloisia värejä blogi-ja fb-ystävä :)
PoistaIhania tulppaanikuvia!
VastaaPoistaToivottavasti sipulut ovat säästyneet myyriltä ja pian saat nauttia niiden loistosta.
Sinulle on tunnustus blogissani Suvipiha, käyhän kurkkaamassa.
Kiitos Mareitta :)
Poista