|
Sisareni tekemä sininen haltiakin on joulutunnelmissa :) |
Tänä vuonna olen selvinnyt jouluvalmisteluista ilman stressiä! Hyvä minä:) Monet murheet elämässä ovat opettaneet etenemään hitaammin ja rauhassa. Näen asioita, yksityiskohtiä eri tavoin, tarkemmin. Pienillä asioilla voi olla iso merkitys, että joulun tunnelma ja rauha syntyy. Pieni määrä lunta, joka eilen satoi, kuorrutti maiseman valoisammaksi ja sai monet talventörröttäjät hienohelmoiksi. Aurinkokin pilkisti ja sai mielen virkistymään.
|
Kallajärvi ei ole vieläkään jäässä. Huomenna lämpiää rantasauna :) |
|
Hieman saatiin lumikuorrutusta. |
|
Valkoinen amaryllis on huikean kaunis. |
|
Ystävältä saatu enkeli koristaa lipastoa. |
|
Tonttu asettui eteisen sohvalle ottamaan vieraita vastaan. |
Toissapäivänä tehtiin jo joulusiivous, joululaulujen tahdittamana. Miten hyvältä tuntui tuoda raikkaat matot ulkoa sisälle! Tänään koristelin kuistin ja sisäänkäynnin kuusilla ja havunoksilla. Illalla sytytän kaikkiin lyhtyihin kynttilät, jotka saavat palaa monta päivää. Perheen teini koristelee joulukuusen. Sitten vielä tapaamaan rakasta ystävää ja Joulu saa tulla.
Piparin tuoksu,
kiire ja juoksu.
Ainainen hoppu,
nyt se on loppu.
Hetkeksi lopeta touhu,
luoksesi saapuu oikea Joulu!
Rauhallista joulua. Meillä onnistuu jo ilman tavaraa ; ) olenpa minäkin oikea kauppias.
VastaaPoistaSari
Jouluenkeli tyynyllesi istahtaa ja lempeästi poskeasi koskettaa. Sinulle rauhallista Joulua toivottaa, kunnes tummaan yöhön taas katoaa.
VastaaPoistaHyvää Joulun seutua:)
Mukavia välipäiviä sinne, toivottavasti ilman sähkökatkoja!
VastaaPoista