Siilinpihalla on ollut kaikin puolin hiljaista. Syksyn koen kuoleman ja luopumisen ajaksi luonnossa, mutta muutkin menetykset näkyvät tulevan syksyllä. Rakas ja ihana Martta-kissa, jonka tyttäreni jätti minulle muistoksi, sairastui vakavasti kolme viikkoa sitten ja piti nukuttaa. Oli raskasta seurata tärkeän kanssakulkijan kipua ja tuskaa ja silti päätös nukuttamisesta oli vaikea. Mielessä pyöri koko ajan, että jos sittenkin löytyisi vielä apua! Martan tuskainen katse ja kovat kohtaukset kuitenkin saivat minut tekemään raskaan päätöksen.
Kovin on ollut hiljaista... Kuulen vieläkin pienten tassujen pehmeitä ääniä ja vaativampia rapinoita kun se halusi sisään. Kaipaan kovasti iltarituaaliamme, jolloin Martta asettui kerälle syliini kehräämään. Silittelin ja sain mieleni rauhalliseksi olipa päivä ollut miten kaoottinen tahansa. Eläimen hyvää tekevää vaikutusta ei pitäisi vähätellä!
Syyspuuhat ovat tuntuneet toisarvosilta. Olen toki istuttanut valtaisian määrän kukkasipuleita kevättä varten. Onhan se lupaus taas uudesta elämästä, kevään tulosta aikanaan ja kaiken jatkuvuudesta. Martan hautasin tyttäreni nimikkoruusun `Red Nellyn `viereen. Siinä on hyvä lepopaikka puutarhakissa Martalle.
Rakkaan lemmikin menettäminen on aina kova paikka.
VastaaPoistaLemmikin menettäminen koskee kovasti. Martalla ei onneksi ole enää kipuja. Voimia sinulle!
VastaaPoistaOtan osaa suuressa surussa. Voimia!
VastaaPoista