Tämä kulkupeli liittyy olennaisesti meillä talven tuloon. Kodissamme on kaksi tulisijaa, joita lämmitetään talvikaudella ahkerasti. Aviomies kunnosti nämä vanhat maitokärryt puiden kuljetukseen. Kätevämmät ainkin toistaiseksi, kun lunta on vähän, kuin pulkka. Samalla minun kierrätysintoni ja vanhojen tavaroiden ihailuni sai uuden kohteen :) Taitavat olla peräti 60-luvulta, siis aitoa Vintagea! Mielestäni ne ovat hauskan ja kodikkaan näköiset. Tuovat myös kivoja muistoja lapsuuden kesistä, jolloin vierailimme tuttavien maatilalla. Hurja maitokärry-kyyti kuului joka kerta asiaan :)
Vanha viisaus sanoo:" Maailmassa tärkeintä on puutarhan hoito, eikä sekään ole niin tärkeää..."
Puutarhailua III-vyöhykkeellä
Siilinpihalla on sekalainen kokoelma kuvia, mietelmiä ja arjen tapahtumia kotipuutarhassa ja lähiympäristössä. Blogini nimi tulee siitä, että työni on ollut käsillä tekemistä ja siniset siilit ovat tärkeimpiä hahmoja, joita olen töihini maalannut:). Alunperin kaikki lähti Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuun runosta "Tunteellinen siili":
Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili,
niin hyvä, kiltti, hellä
ja kenelläpä kellä
on vastaan sanomista?
Niin....tältä pohjalta kaikki on puutarhassani mahdollista;)
Kommentit ja keskustelut kaikista puutarhaan liittyvistä asioista ovat tervetulleita :). Kirjautumalla voit helposti osallistua. Toivon, että ainakin "arvostelet" kuvia ja tekstejä klikkaamalla tekstin alapuolella olevia pieniä laatikoita. Oikella olevasta blogiarkistosta löydät vanhemmat päiväkirjat. Klikkaamalla päiväkirjassa olevia kuvia, saat ne suuremmiksi. Kuvat ovat ottamiani, joten ethän käytä niitä luvatta:)
Tule tutustumaan Siilinpihaan!
Eija
Tule tutustumaan Siilinpihaan!
Eija
lauantai, 7. marraskuuta 2009
Maitokärryt
Tämä kulkupeli liittyy olennaisesti meillä talven tuloon. Kodissamme on kaksi tulisijaa, joita lämmitetään talvikaudella ahkerasti. Aviomies kunnosti nämä vanhat maitokärryt puiden kuljetukseen. Kätevämmät ainkin toistaiseksi, kun lunta on vähän, kuin pulkka. Samalla minun kierrätysintoni ja vanhojen tavaroiden ihailuni sai uuden kohteen :) Taitavat olla peräti 60-luvulta, siis aitoa Vintagea! Mielestäni ne ovat hauskan ja kodikkaan näköiset. Tuovat myös kivoja muistoja lapsuuden kesistä, jolloin vierailimme tuttavien maatilalla. Hurja maitokärry-kyyti kuului joka kerta asiaan :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti