keskiviikko 10. helmikuuta 2016

KEVÄÄN KAIPUUTA

Säät kielivät kyllä jo keväästä: vettä sataa jo kolmatta päivää, vähät lumet hupenevat hurjaa vauhtia ja kotitiemme on kuin luistinrata ja perunapelto yhtäaikaa! Maalla asumisen riemuja nämäkin, mutta kyllä pärjää kun ajaa varovasti ja kävellessäkin pistää nastat alle. Ehdin jo hetken riemuita upeista hiihtokeleistä jäällä, mutta kahteen kertaan toistaiseksi jäi kun toisella reissulla piti rompsutella pari kilometriä kotiin reilun 10cm lumipatit suksien pohjissa. Syke nousi upeasti ja avanto vilvoitti :)






Siemenkatalogien kotiin ilmestyminen on aina se hetki, jolloin alan miettiä, mitä haluan kasvattaa itse seuraavaksi kesäksi. Olin vakaasti päättänyt, että keskityn vain hoitamaan pelakuitani, mutta kuinkas taas kävi.....ystävän houkuttellemana teimme kierroksen puutarhamyymälöissä ja siemenpusseja kotiutui muutamia. Sitten piti käydä katsomassa Hyötykasviyhdistyksen tarjontaa ja sitten Eurobulbin sivuja ja  ja ja ja....Itsekurini ei ole kummoinen kun on kysymys suklaasta tai kasveista :(





Pelakuut ovat aikamoisia rotkaleita kellarista tuotuina, mutta ihmeellisesti ne toipuvat ja ilahduttavat sitten kesällä mm. kuistilla. Orvokki avustaa tietysti joka puuhassa. Kuvassa ilme on kiukkuinen kun erehdyin siirtämään takatassut ja hännän pois näppikseltä. Palvelijan pitäisi ymmärtää olla puuttumatta! Vielä hiukan kevääseen. Sitä odotellessa nautitaan katalogien selailusta ja upean kesäkukinnan haaveilusta!

3 kommenttia:

  1. Vau, sinulla on pelaguu poikineen!
    Siemenluetteloita katsellessa parhaat kun päätökset haihtuvat ilmaan. Kevät on puutarhahörhöjen joulu, joten nautitaan siitä kaikilla mausteilla.
    Orvokilla on mainio ilme. Se taisi tosiaan harmistua hännän siirtelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassa ei ole ihan kaikki pelakuut. Tuoksupelakuut ja kirjavalehtiset pärjäävät normilämmössä, joten ovat olohuoneessa etelän puolen ikkunalla. Viitisenkymmentä ruukkua, mutta lajikkeita ei ihan niin paljon. Joitakin on pareittain.

      Poista