sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

HEINÄKUUN HETKIÄ SIILINPIHALLA


Orvokki viihtyy nyt myös varjossa.
Heinäkuu on sitten ollut tosi helteinen. Ei tietoakaan kesäkuun kylmyydestä. Onneksi se unohtui jo nopeasti ;) Kummallista valitusta kuuluu.....on liian kuuma! No totta, aika kuumaa, mutta ihanaa, että nyt voi täysin lötkötellä ja rentoutua puutarhassa kun ei oikein jaksa mitään puuhatakaan. Talvella rakentamani maja on ollut erinomainen lukupaikka :). Omenapuun oksat suojaavat juuri sopivasti auringon paahteelta. Lukemisen lisäksi olen suunnitellut taas uusia juttuja puutarhaan. Ei mahda mitään, mieli tekee taas jotain suunnitella ja toteuttaa. Kameran kanssa olen kuljeksinut aamuin illoin kun valo on kaunista. Kukintaa on ollut mahtavasti! Lumettoman talven tuhoja on ollut onneksi aika vähän, vain muutamia kasveja. Kukassa tällä hetkellä ovat ensimmäiset liljat ja leimutkin jo aloittelevat ja monet monet muut ihanuudet:

`Orange Electric`

Nimetön upean värinen lilja

Samoin ylläri, jonka nimeä en tiedä

`Pink Tiger`kukkii taas aivan ylenpalttisesti :)

Kanadanlilja yllätti kukkiessaan jo toisena kesänään

Upea valkoinen `Rialto`

`Nettys Pride`teki jättimäisen kukintoryppään
Lammikossa kukkii pinkki lumme

Mustalaukat somassa rivissä

Valkoisen törmäkukan  taustalla iki-ihania harjaneilikoita

Sievä kellokki vaeltelee paikasta toiseen :)
Kaukaasiantähtiputki
`Etoile Rose`ja `Carmencita`viinikärhöt
Keltakirjava kanukka antaa valoa varjoon

Ensimmäistä kertaa kukassa kiinanlumikärhö


3 kommenttia:

  1. Upeita kukkijoita siellät, vettä vaan sais jo tulla, ainakin meillä kasvit jo kovin kärsivät:(

    VastaaPoista
  2. Ihania, erikoisen värisiä liljoja sinulla, ihan kateeksi käy :). Tuo pinkki lummekin on aivan upea, en ikinä ole tuollaista nähnyt.

    VastaaPoista