Kevätauringon myötä saapuvat leikkotulppaanit, Tulipa, kauppoihin. Ensimmäisen suuren kimpun minäkin ostin heti kotiin. Voimallisen punaoranssin. Ne kestivätkin melko kauan , kun maltoin leikata kunnon imupinnat ja laittaa vain vähän vettä. Yöksi viileään vieminen lisää myös niiden kukinta-aikaa. Keittiömme on pohjoisen puolella ja sinne tarvitaan aina erityisesti lämpöisiä värejä. Joulun punainen taittuu nyt oranssiksi ja kohta keltaiseksi.....
Kuvan vanhan lipaston päällä on hurmaava Ritva Korhosen tekemä taidekaappi, joka saa minut aina hieman liikuttumaan. Kaapin hahmon kasvoilla valuu kyyneleitä ja hänen ilmeensä on muutenkin surumielinen. Sopii minun elämäntilanteeseeni oikein hyvin. Kaappi on hyvällä tavalla surumielinen. Elämässä on onneksi paljon myös iloisia asioita:) ja niihin kuuluvat tietysti sisustukseen, kasveihin ja puutarhaan liittyvät asiat.
Seuraavaksi hankin sitten somia Tete narsisseja.....siihen keltaisen vaiheeseen:).
Vasemmalla olevan kuvan perunanarsissit ovat levittäneet ihanaa tuoksuaan jo viikon ajan ulkokuistillamme. On aika kiva tulla kotiin, kun ne ottavat vastaan....
Tuo kaappi on tosiaan vaikuttava.
VastaaPoistaJa tulppaanit hienon värisiä,tuovat lämpöä ja iloa elämään:).Perunanarsisseja minäkin toin tänään kotiin kaupunkireissulta,inhoan sitä nimeä,Bridal Crown on nätimpi...Ja tuoksu ihana:).Mukavaa pääsiäisen alusviikkoa!
Kiitos samoin:) Olen samaa mieltä, nimi on niin arkinen. Yritän aina muistaa laittaa tieteelliset nimet, mutta nyt unohtui. Hienoa, että sinä teit sen:)
VastaaPoistaOlen hulluna keväisiin tulppaaneihin, ja usein juuri noihin voimakkaan punaisiin.
VastaaPoistaOn jännä kokeilla, miten tulppaanien ja maljakkojen värit stemmaavat yhteen. Tulipunainen tulppaani indikonsinisessä maljakossa on huikea. Toinen tunnetila syntyy valkoisten tulppaanien ja vaalean 50-luvun maljakon yhdistelmästä.
Sinun asetelmasi ovat hienoja :)
Harmi, että kukkakaupan tulppaanikausi loppuu usein pääsiäisen tienoilla.
Se on totta, mutta onneksi pikkuhiljaa alkaa maa sulaa ja sieltä työntyä kaikenlaista ihanaa. Sitä odotellessa värikkäät tuöppaanit ilahduttavat kovasti.
VastaaPoistaYritetään aina muistaa iloiset asiat ^^. Kevään kukat tuntuu piristäviltä nyt. Eilen hain ison kimpun koivunoksia sisälle kun metsässä oli kaatunut koivu. Sen latvaoksissa oli jo vihreää pilkettä vaikka se makasi siellä lumen ja loskan peittämänä.
VastaaPoistaKauniita ovat tulppaani kuvasikin.
VastaaPoistaOn silmälle iloa katsella täällä sivujasi.
Mukavaa kevättä, on ilo myös kun peipposet jo laulaa, kun avaan ikkunan. :)
Mahtava tuo Narsissikori, oletko itse tehnyt sen? Tulppaanit tuovat kevään talven keskelle!
VastaaPoistaEn ole koria itse tehnyt. Taisin kirppikseltä joskus löytää. Asetelman olen kyllä tehnyt itse :)
Poista