tiistai 10. toukokuuta 2016

HURMAAVIA VÄREJÄ !


Keijupuutarhassa kukkivat jo tulppaanit myyrien myllerryksestä huolimatta


Edellisessä päivityksessä valittelin kevään hidasta etenemistä. Nyt sitten etenee sellaista vauhtia, ettei meinaa ehtiä kaikkea ihanaa kuvata, mikä maasta pilkistää. Yli 20 asteen lämpötilat toivat kerralla kesän tuntua ja hurmaavan vihreyden. Sipulikukat nousevat maasta toinen toistaan upeampina, mutta harvalukuisempina kuin viime keväänä. Talvi on verottanut monia kasveja, vanhoja ja yleensä kestäviäkin kuten belliksiä, syysleimuja ja narsisseja. Monissa pensaissakaan ei vielä näy elon merkkejä, mutta pitää vielä malttaa mielensä, ennen kuin tarttuu leikkuriin.

Lumikki

Suikeroesikko

Esikko `Wanda`

Nimetön esikko

Kerrottu rentukka


Osa narsisseita on sentään säilynyt

Amerikan kullero



Kesän tulon ihastelun lisäksi saimme tutustua aika läheltä kanadanhanheen, joka oli ilmeisesti eksynyt parvestaan. Samalle laiturille emme kuitenkaan mahtuneet. Hanhi protestoi äänekkäästi lähestymistäni ja pulahti järveen kun yritin päästä lähemmäsi kuvaamaan.