keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

KESÄ JA UUSI IHMINEN

Kesäkuu alkoi ja vettä tulee myrskytuulen tuivertelun kanssa. Jonkin aikaa olikin poutaa ja pihapuuhat edistyivät ihan hyvin. Kyllä kitkiessä näkee nopeasti työnsä tulokset, varsinkin vuohenputkien kohdalla! Palkitsevaa puuhaa, oikeasti :). Viileä, mutta kostea kevät on kyllä saanut kaiken rehottamaan kiitettävästi. Viimeiset narsissit avaavat kukkasiaan, ne runoilijan narsissit, vanhat tuoksuvat lajikkeet, joita virallisesti kutsutaan Suomessa valkonarsisseiksi. Ne ovat ihanimpia, vaikka uusia hienoja lajikkeita on saatavana runsaasti. Kollaasissa joitakin Siilinpihan narsisseja.


Kesäkuun varsinainen suuri ilonaihe on kuitenkin se, että minusta tuli 1.6.2015 ISOTÄTI ! Pieni punatukkainen poika ilmestyi maailmaan ilahduttmaan niin vanhempiaan kuin kaikkia muitakin lähipiirin ihmisiä. Onnea ja rakkautta kaikille osallisille ♥! Sen kunniaksi kuva himalajanjalkalehdestä, joka avasi juuri parahiksi ihka ensimmäisen kukkasensa Siilinpihalla :)


Tämä hetki kesästä on yksi kauneimmista kun sipulikukkien lisäksi kukkivat lemmikit. Siniset pilvimäiset kasvustot joka puolella pihaa kun en raaski kitkeä poiskaan. Lomassa jokunen vaalenapunainenkin lemmikki ja valkoisia kiitettävän runsaasti jo ja ensimmäiset akileijat, japaninakilleijat kaiken keskellä :). Kevään hento vihreys on vielä hetken, joten nautitaan siitäkin, vaikka vesisateessa :)







6 kommenttia:

  1. Lämpiomät onnittelut tuoreelle isotädille!

    VastaaPoista
  2. Onnea isoäidille. Se on hieno vaihe elämässä. Minulla on kaksi lastenlasta, Juho 4 v ja Minja 0 v. Nämä ovat niitä elämän tähtihetkiä.

    VastaaPoista
  3. Voi, että himalajanjalkalehti. Onko se siemenestä kasvatettu? Olen yrittänyt sitä joskus siemenestä kasvattaa, mutta epäonnistunut täysin! Onnea isoäidiksi tulemisesta :). Täällä on sinulla kauniita kuvia, liitynkin mukaan :).

    VastaaPoista
  4. Olen saanut pienen taimen ystävältäni. Niin ja sinullekin, musta tuli isoTÄTI ei isoäiti 😊

    VastaaPoista