tiistai 12. toukokuuta 2015

KEVÄTKUKKAA PUKKAA


Yllä olevassa kollaasissa on joitakin valkoisia ihanuuksia, jotka ovat juuri nyt kukassa. Vasemmalla lumikki, joka kukkii ensimmäistä kertaa neljä vuotta sitten tapahtuneen kylvön jälkeen. Joskus kärsivällisyys palkitaan :). Scilla, kevättähti, narsissi `Ice King`, kääpiötulppaani, helmililja ja kerrottu tarhajouluruusu. Viimeisestä pitää tunnustaa, että se on kukkivana ostettu tänä keväänä. Toivon sen kuitenkin viihtyvän Siilinpihalla kuten muutama muu jouluruusu.

Valkoinen suurikukkainen bellis

Kääpiötulppaaneja

Tarhajouluruusu

Hyasintti
Sipulikukkien lisäksi ovat jo monet esikot ja narsissitkin kukassa. Etsiskelin juuri narsissien nimiä ja huomasin, että eri lajikkeita on kertynyt jo yli 50! Teen narsisseista ihan oman päivityksen kunhan ovat kaikki kukassa . Esikot ovat kukkineet hienosti tänä keväänä. Ilmeisiseti pitävät kosteudesta, sadettahan on tosiaan saatu....

Suikeroesikko `Wanda `

Palloesikko

Näkymä portilta on nyt aika erilainen kuin loppukesällä.
Etelänkevätesikko
Piianesikko

Suikeroesikko, jota minulla on ollut yli 30 vuotta. Portti-kuvassa näkyy etualalla.