maanantai 16. maaliskuuta 2015

AURINKOA JA PUUTARHAILUA

Kevät on aikaisessa. Lumeton viime vuosi oli niin erilainen, kevät tuntui aikaiselta ja olikin, mutta nyt ollaan vielä aikaisemmassa. Kevään ensimmäiset krookukset avasivat kukkansa tänään! Pohjoisen puolella pihaa on lunta vaikka kuinka, mutta etelärinne on jo lähes sulanut. Talventörröttäjien raivausta on voinut harrastaa, samoin haravointia. Puiden ja pensaiden leikkauksetkin on jo suoritettu. Arimmat kasvit saavat vielä olla suojassa kun yöpakkasia on aika reilusti. Kyllä puutarhailijan nyt kelpaa! Melkoinen polte on pihapuuhiin. Sekä mieli että kroppa tykkäävät :)
Näsiässäkin jo isot nuput

Tarharistikki näyttää olevan ikivihreä

Viluinen ja repaleinen orvokki paljastui lumen alta
Orvokkki- kissa ottaa kaiken irti lämpenevistä ilmoista. Ulkona riittää virikkeitä nuorelle uteliaalle kissalle :) Linnut ovat onneksi toistaiseksi pelastuneet, koska Orvokki on vähän hölmö: Luulee saavansa kiipeämällä puuhun linnun kiinni ;) Avantouintia harrastava isäntäväki on saanut tottua myös vahti-kissa Orvokkiin laiturin reunalla!


3 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia. Tuo kissa on veikeä.

    Minulle tuli mieleen tuossa yhtenä päivänä, että olisikohan kiva juttu, jos puutarhabloggareilla olisi oma facebook-sivusto. Siinä voisi jakaa ideoita ja ajatuksia sekä tietoja tapahtumista. Lisäksi voisi olla ostaa/myy -palsta. Miltä ajatus tuntuu?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista Anneli :) Tsekkailin FB:n sivutarjontaa ja bloggareille on hurjasti eri ryhmiä, mutten nähnyt erityisesti puutarhabloggareille suunnattua. Monissa puutarharyhmissä on kyllä listattu kiitettävästi blogeja ja tehdään kyllä jo noita mainitsemiasi asioita. Mutta ainahan yksi sivu vielä mahtuu :)

    VastaaPoista
  3. Että tuo näsiä on hieno kasvi!

    VastaaPoista