tiistai 29. tammikuuta 2013

JOKO ON KEVÄT?

Kaikista ihanimpia ovat tuoksuvat valkonarsissit
Tässä valkonarsisseja tarhatyräkin seurassa

Joka vuotinen ongelma, onko jo kevät ? Joko voi alkaa täysillä puuhata siemenkylvöjen kanssa? Joko viritän olohuoneen kasvatushuone vaiheeseen? Virkeimmät harrastajat ovat jo aikaa sitten tehneet kylvöjä ja muita kevään puuhia. Osa siemenistä tietysti tarvitsee pitkän idätysajan ja mahdollisesti kylmäkäsittelynkin, joten hyvä aloittaa ajoissa. Itse yritän vielä intoani pidätellä, kun loppukevät tahtoo olla hankalaa! Pitkiksi rotkaleiksi kasvaneita köynnöksiä, jotka takertelevat toisiinsa, joten ne on pakko kaikki ahtaa samaan ruukkuun  tai väkivalloin iroitella toisistaan. Lopputuloksena sotkua, mutta hyvällä tuurilla kohtuullista kasvua ja kukintaa:) Siis maltan vielä ja kuuntelen viisaampien neuvoja, miten toimia.

`Thalia`

`Acropolis`
Double trumpet`Extravaganza`

Syksyllä istutin taas melkoisen määrän lisää kukkasipuleita. Laukkoja, tulppaaneja, narsisseja ja joitain erikoisempiakin. Tilasin siis hyvissä ajoin.....ja ostin kaikki mahdolliset tarjous satsit lähialueen kaupoista! Jännitystä siis riittää, miten tämän talven pärjäävät ja lähteekö kasvu vauhtiin. Lumipeite on ihan riittävä suoja ainakin. Myyriäkään ei taida hirveästi olla, koska puutarha-apulaiseni Martta ei ole koko talvena tuonut kuin kaksi rääpälettä. Toiveena siis on, että hurmaavat tulppaanitkin ilahduttaisivat meitä eikä myyriä.
Puutarha-apulainen Martta katselee laiskasti ja jatkaa unia isännän villapaidan päällä:)

torstai 3. tammikuuta 2013

PUUTARHA SYNTYI RAKKAUDESTA JA SURUSTA

Toimittaja tiivisti kyllä ihan oikein Siilinpihan taustat. Ja jos ei kissa itse häntää nosta, niin......me nostetaan Martta- kissan kanssa ihan yhdessä tämä juttu esiin ;) Puutarhanhoito on ollut ja on minulle niin tärkeää, monessa mielessä, että haluan jakaa tätä iloa muillekin.
Martta omi lehden heti ;)

Tässä jutun ensimmäinen aukeama.
Kotipuutarhalehden tammikuun 2013 ensimmäisessä numerossa on  juttu meidän puutarhasta ja ihastuttavia kuvia. Kyllä ammattilaiset osaa!