perjantai 11. kesäkuuta 2010

Puutarhasisustus

Puutarhassakin on trendejä, kuten sisustuksessa ja pukeutumisessa. Puhutaan jopa puutarhasisustamisesta ja onhan siinä perää: Tilojahan rakennetaan ja sisustetaan kasveilla, kivillä, puulla ja monenmoisella rekvisiitalla. Veistoksia on käytetty jo vuosisatoja puutarhojen tunnelman luojina. Tavallisten lapionheiluttajien  saavutettavissa eivät ihan hienoimmat taiteilijoiden tekemät veistokset ole, mutta monenmoista ihanaa ja mielenkiintoista voi löytää. Toivottavasti vain muoviset ja lasikuituiset tontut ym. kauhistukset jätetään kauppojen hyllyille. Hyvä maku on tietysti kovin henkilökohtaista ja melkein kaikki onkin sallittua ;).

Puutarhasisustamisessa suosin luonnon materiaaleja ja kierrätystä. Hauskimpia ja luontevimpia ovat tietysti tontilta löytyvät kivet ja " männynkäkkyrät". Vanhat peltiastiat, sankot ja saavit ovat myös hauskoja ja käytännöllisiä. Niihin voi kerätä kasteluvettä ruukkukasveja varten. Koska asun vanhalla maatilalla,myös maitotonkat pääsevät välillä puutarhaan kukkatelineiksi tai säilytysastioiksi. Keraamiset esineet ja ruukut ovat myös mieleeni. Sisareni on keraamikko ja häneltä olen saanut monia esineitä puutarhaan mm. auringon ja puutarhuripariskunnan kivenkoloon:). Lasten leikkimökissä ollut vanhasta ikkunasta tehty peili päätyi tänä kesänä kuistille humalan kaveriksi.

3 kommenttia:

  1. Kaunista sisustamista puutarhssa.
    Aivan ihastuttavaa, viihtyisin puutarhassasi vaikka kuin kauan.
    Minä ajattelin kovasti ja mieluilen suihkulähdettä perustaa omaani, saa nähdä miten käy.
    Mukavaa kesää ja kiitos vierailusta blogissani!

    VastaaPoista
  2. Kiitos samoin:) Kiva kun vierailet! Ideoita ja intoa suihkulähteen tekoon:)

    VastaaPoista
  3. Kauniilta ja houkuttelevalta näyttää. Omaperäiseltä ja kiinnostavalta. Nautin jo kuvien katselemisesta, saatikka puutarhassasi hiljaa kulkemisesta.

    VastaaPoista